torstai 18. huhtikuuta 2013

Kohti BJJ Finnish Openia

Parisen viikkua menny iliman merkintää vihkon sivvuila. Siviilielämässä on ollu palio positiivisia kiireitä, joten jos jostain on pitäny tinkiä, ni tästä. Se ei tarkota et oisin unohtanu kirijottaa mittään. Toisaalta oon halunnu rauhottaa oman tekemisen ennen kisoja ja mennä matalala proffiilila. Kisojen jäläkeen luppaan hyvittää ja laittaa mahtirapsaa tulleen. Tarkotus on itteni kannalta palata kisojen jäläkeen sitte päivittäiseen merkintään, mut aikanaan päätin et tästä ei saa tulla väkinäistä...

Sen verran voin kertua, et reenattu on palijon ja kovvaa kisoja varten. Puntarisa ollaan. Viimestelyreenit meni nappiin ja olo on mahtava. Kroppa ja pääkoppa on kunnosa ja tekut lähtee kohilleen. Peli on hiottu timanttiseksi ja kaikki tuntuu olevan parhaiten ikinä! Omasa sarijasa 16 taistelijaa, joista muutama on tuttu, toisela puolen präkettiä on sparrikaveri Paratruupperi. Hyviä ja kivoja matseja ootellesa. Voittamaan mennään ja nelijälä matsila kulta kaulaan ja liput kesäkuun alakuun Worldseihin Kalifoorniaan.

Kisoista on tulosa nätit. Mestoila 403 taistelijaa 23 maasta. Klupilta lähtee mahtijoukkue 17 soturia, lienee eniten ikinä! :)

Nyt tehhään vie kivoja juttuja ja lauantaina Unleash the Beast! Oss.

2 kommenttia:

  1. Kiitti Anu! :) Matsi kerrallaan mennään, soturi lähtee aina voittamaan taistelunsa!!

    VastaaPoista
  2. Tsemiä jupu! FO:sta lämmittelyvoitto ja sitten näytät mulle peliä Oulu openissa, niin arvioidaan, kestääkö nahka Kalifornian aurinkoa! :D

    VastaaPoista